NEW

KOUTSIN TUNNELMAT KAUDEN ALLA

tero-taipaleKuopion Elon päävalmentajana kaudella 2017 toimiva Tero Taipale valmentaa ensimmäisen kilpailullisen ottelunsa Elon peräsimessä perjantaina, kun vastaan asettuu Toivalan Urheilijat. Myös pelikentällä nähtävä Taipale odottaa kauden alkua innolla.

 

-Joukkueessa on positiivisen odottava tunnelma. Hieman kuin tyyntä myrskyn edellä. Talvi ja kevät on treenattu sisällä kuplan hiekalla, joten ukot odottavat jo pääsyä raittiiseen ulkoilmaan haistelemaan nurmen tuoksua.

 

Joukkueessa on tapahtunut isoja muutoksia viime kauden jälkeen, sekä pelaajistossa että taustahenkilöstössä.

 

-Uusi koutsi, uusia ukkoja ja uudet kuviot. Hyvin on äijät jaksaneet painaa hommia ja kuunnella meikäläisen taktisia höpinöitä, Taipale naurahtaa.

 

Kuopion Elolla käynnistyy toinen kausi Itä-Suomen Nelosessa. Viime kautta voidaan pitää onnistuneena, kun Elo sijoittui nousijana sarjan toiselle sijalle Kolmoseen nousseen Kurkimäen Kisan jälkeen. KuKia vielä viime kaudella edustanut Taipale ennustaa sarjan olevan tänä vuonna hyvin tasokas.

 

-Nelosen voimasuhteet muuttuivat kertaheitolla, kun KuKi nousi Kolmoseen ja vahva SC Kings tipahti tilalle ennakkosuosikin paikalle. Kingsin ykköshaastaja tullee olemaan vahvistunut Toivalan Urheilijat ja veikkaan, että KuPS/2-joukkue tulee kesällä yllättämään monet, Taipale pohtii ennakkoasetelmia.

 

-Näiden joukkueiden takaa me lähdemme muiden mukana haastajina karkeloihin.

 

Tepin ja muiden punaista Elo-paitaa kantavien edesottamuksia pääsee seuraamaan ensimmäistä kertaa Toivalan Tanhulassa perjantaina 5.5 kello 19. Ensimmäinen kotiottelu pelataan lauantaina 13. toukokuuta Litmasella. Itkonniemellä pallo potkaistaan peliin 6. kesäkuuta, kun Elo pääsee vihdoin pitkän talven jälkeen omalle luonnonnurmelleen.