NEW
Saturday, 15 October 2016 14:20

Kuki - Elo 6-0

Written by 
Rate this item
(0 votes)

Eilen illalla käytiin Nelosen kärkikamppailu Kurkimäessä. Elo sai haalittua kasaan niukan miehistön, joka lähti haastamaan sarjaa dominoivaa Kurkimäen Kisaa. Vähäisen pelaajamäärän takia rosteriin hälytettiin myös reservijoukkueesta Janne Leskinen. Pelaavaan kokoonpanoon haalittiin mukaan peräti kolme maalivahtia, joiden avulla pyrittiin nollaamaan Kurkimäki, mutta toisin kävi. Ottelu oli KuKin näytöstä. Palloralli pyöri näyttävästi ja paikkoja siunaantui KuKille tasaiseen tahtiin.

Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Elon puolustusalueella piti kiirettä. Sen aikana KuKille tuomittiin kolme vapaapotkua aivan kuudentoistarajan tuntumasta, sekä muutama kulmapotku, josta heti ensimmäisestä KuKi avasi maalihanansa. Elon maalin tolpat kolisivat myös kahdesti KuKin alkurynnistyksen aikana. Toisen tolppalaukauksista torjui Robert Rytsy näyttävästi poskellaan tolpan kautta rauhallisemmille vesille.

Ottelun dramaattisin käänne tapahtui noin ensimmäisen puoliskon puolessa välin, jolloin Elon kapteeni Toni Pasanen ajettiin kylmäksi. Tylysti kyynerpäällä kapteenia päähän ja verta vuotava kapteeni joutui jättämään kentän jälleen kerran verissäpäin. Elo jatkoi pelaamista hetken alivoimalla ja ei kestänyt kauakaan kun KuKi löysi tyhjän aukon Elon ryhmityksestä ja pallo löysi toisen kerran tiensä Elon maaliin. Jimi Tuomaala hyppäsi paikattavan kapteenin tilalle ja peliä päästiin jatkamaan tasamiehityksin.

KuKi jatkoi vahvaa pelaamistaan ja Miikka Ilo kävi napauttamassa parin minuutin sisään kaksi näyttävää maalia. Elon synkän viiden minuutin aikana KuKi rankaisi Eloa peräti kolmesti ja tauolle lompsittiin 4-0 lukemissa.

Toinen puolisko jatkui samoissa merkeissä. Pelin edetessä Elo alkoi kuitenkin pääsemään paremmin pallolliseen peliin ja alkoi pääsemään paremmin maalintekosektorille, mutta tällä kertaa Elon kaikki maalipaikat olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Elo jäi nollille ja KuKi kävi napauttamassa taululle vielä kaksi lisämaalia.

Tylyt 6-0 loppulukemat eivät jättäneet epäselvyyttä paremmasta joukkueesta. Joukkueiden kauden tavoitteet antavat myös omaa osviittaansa. KuKi haluaa päästä sarjaporrasta ylemmäs, kun taas nousijajoukkue Elo haluaa säilyttää sarjapaikkansa. Hieman kuitenkin yllättäen Elo taistelee sarjan mitalisijoista ja tappiosta huolimatta Elolla on vielä erinomaiset mahdollisuudet olla kauden loputtua mitalisijoilla.

Pelit jatkuvat perjantainta tärkeällä vieraspelillä hyvässä vireessä porskuttavan Raikun vieraana Rautavaaran urheilukentällä.

Tähtiä
3 tähteä Jimi Tuomaala
2 tähteä Robert Rytsy
1 tähti Aki Lappalainen

Read 4095 times