NEW
Thursday, 04 June 2015 09:56

NP-H - Elo 1-3

Written by 
Rate this item
(0 votes)

Nilsiään vei Elon tie kauden 2015 sarja–avaukseen. Tuliaisina oli makea 1 – 3 (1 – 1) vierasvoitto. Edelliset kaksi sarjakohtaamista oli NP-H voittanut, joten siirapin maku oli tavallistakin äitelämpi.


Talven harjoitusotteluista ja asiakaspalautteesta viisastuneena ryhmitystä oli muutettu vahvistamalla keskikenttää, jossa kaksi hintelää albiinoa hoitelikin tehtävänsä kiitettävästi läpi ottelun. Erityisesti nostettakoon esiin Fernando Kujasen esitys; mies suoritti palaverissa annetun tehtävänsä kiitettävästi olemalla oma inhottava itsensä läpi koko ottelun. Myös koko joukkueen tiiveys oli aivan eri luokkaa kuin aikaisemmin. Puolustus ja hyökkäys suoritettiin kokonaisuutena eikä yksilöinä, mikä mahdollisti vastustajan yhtenäisen joukkueen haastamisen täysipainoisesti.


Ottelu alkoi nautittavan tasaisissa merkeissä. Maalinteon aloitti kuitenkin kotijoukkue. Aavistuksen passiivisen puolustamisen takia sinipaitojen keskitys löysi takatolpalle hiipineen Joni Miettisen; 1 – 0 25 minuutin pelin jälkeen.


Punaisten peli oli hetken maalin jälkeen sekaisin, kunnes Aki Lappalainen riisti tyylikkäästi pallon nilsiäläisten alimmalta pelaajalta ja sijoitti pitkän kuljetuksen jälkeen tasoituksen vasempaan nurkkaan. Hieno, viileän rauhallinen suoritus epätasaisella alustalla. Peliä oli käyty tuolloin vajaat 40 minuuttia.


Tasatilanteessa mentiin puoliajalle. Kenttätapahtumiin nähden tulos oli oikeutettu, kotijoukkueella oli pari aitoa maalintekotilannetta Eloa enemmän. Erityisesti nähtiin muutama vaarallinen NP-H:n kulmapotku, jotka kuitenkin klaarattiin mallikkaasti. Puoliajalla painotettiin erityisesti oman oikean laidan puolustuspelaamista sinipaitojen rakentaessa peliään nimenomaan tuon laidan kautta.


Toinen puoliaika jatkui tutun tasaisissa merkeissä. Kiitoksien arvoisena voi mainita laitalinkkinä pelanneiden Ville Leikaksen ja Joni Parkkilan kovan työn molempiin suuntiin samoin kuin kramppien takia kentän jättäneen Santtu Alastalon korvanneen Toni Vainikaisen vahvan katkontapelin. Toki muukin joukkue onnistui ottelussa hyvin.


Hieman alun jälkeen kotijoukkue sai hyvän momentumin päälle saaden useita kulmapotkuja, jotka selvitettiin ulottuvan Jere Turusen nyrkein ja avokämmenläpsäisyin. Selvitettyään nämä vaikeudet, pääsikin Elo juhlimaan maalia. Fernando jatkoi pitkän sivurajaheiton maalin eteen, josta ottelun alkupuolen varjojen mailla vaellellut Pekka Pentikäinen tökkäsi numeroiksi 1 – 2. Pexi viimeisteli myös loppulukemat upeasti suoraan ilmasta Akin hienosta sivuvaparista. Pexi pääsikin vaihtoon heti toisen maalinsa jälkeen tehden tilaa Niiralan Tsaari Teemu Soinille.


Ottelu pelattiin loppuun ilman suurta hätää johtoaseman menetyksestä. Tähän auttoi jo aiemmin mainitut tiivis koko joukkueen puolustaminen ja Fernandon oivallinen rooli vastustajan parhaan pelaajan eliminoimiseksi. Myös Iivo Koskinen teki muutaman tärkeän katkon (niin pallon- kuin vastustajan etenemishalujen) ottelun loppuvaiheessa.


Punaisilla oli myös paikkansa lisämaaleihin Jesus Hämäläisen puskiessa tolppaan ja Ville Leikaksen laukauksen tyhjään maaliin kilpistyessä Niiralan Tsaarin ahteriin.


Kokonaisuutena Punaisilta siis todella tasapainoinen esitys. Huomionarvoista on myös se, että jälleen kerran noustiin tappiolta pisteille.


Tähtiä:

3 – Fernando – ei uskonut allekirjoittanut ikinä näitä sanoja kirjoittavansa: Kujanen pelasi omilla ”vahvuuksillaan” itsensä vieraskannattajien sydämiin. Oli suullisesti ja pelillisesti päävastustajaansa edellä

2 – Ville Leikas ja Joni Parkkila – kova duuni molempiin suuntiin mahdollisti koko joukkueen puolustuspelaamisen onnistumisen

1 – Aki Lappalainen ja Toni Vainikainen – Aki nosti joukkueen takaisin peliin kliinisellä yksilösuorituksella ja Toni pääsi hyvin mukaan topparipeliin pikahälytyksellä

Hemun raportti

Read 6816 times