NEW
Monday, 23 February 2015 11:14

Harjoitusottelu Elo - KuKi 1-5

Written by 
Rate this item
(0 votes)

Mielensäpahoittajan pelipäivä

 

Elo kohtasi kauden toisessa harjoitusottelussa KuKi:n, eikä jälkipolville jäänyt juuri retosteltavaa.

 

Jalkeille oltiin saatu nimekäs nippu, mutta niin vain vastustaja takoi taululle lukemat 1 - 5.

 

Syitä lopputulokseen on monia; esimerkiksi taktiikan hiomiseen on syytä käyttää "hieman" harjoitusaikaa, sillä pelaajien sijoittumisessa oli hankaluuksia pitkin ottelua. Tosin muutaman tarkoituksellisen pelipaikkakokeilun ja viime hetken poisjäännin takia edellämainittu on myös ymmärrettävää.

 

Ottelun ensimmäinen jakso tarjosi ehkä heikoimman esityksen, mitä allekirjoittanut on Punaisten ruorissa nähnyt. Syöttöjä ei saatu omille, vastustaja oli koko ajan kaksi askelta edellä ja sitten kun pallo saatiin hyökkäyspäähän, venyi ryhmitys välillä koko kentän pituiseksi. Lievä haluttomuus peliä kohtaan vaikutti vaivaavan koko Röda Lagetia. Puoliajalle siirryttiin tappiotilanteessa 0 - 2. Avausmaali syntyi vastustajan päästyä puolittaiseen vastahyökkäykseen ja sijoitettua pallon alanurkkaan kuudentoista alueen sisältä. Toinen maali taasen syntyi rangaistuspotkusta, jonka Jere Turunen ensin torjui, mutta pilkun laukoja pisti jatkopallon pussiin.

 

Rangaistuspotku vihellettiin turhasta tilanteesta, jossa Petteri Hämäläinen unohti hetkeksi luterilaisen työmoraalin ja otti käyttöönsä siitoslaiset opit ihmisten kaatamisesta. Tämän jälkeen joukkueessamme vaikuttavatkin sekä Kaataja- että Tyrmääjäpappi.

 
Oli ensimmäisellä jaksolla hyvät paikat pariinkin maaliin myös Elolla, mutta tänään myös tehottomuus vaivasi, jopa Tomi Räsäsen sisäsyrjä epäonnistui pahasti.
 

Toiselle jaksolle vaihdettiin liuta miehiä, ja peli kulki paremmin. Esimerkiksi Tomi Rönkön vaihtaminen kärjestä toppariksi ja toisaalta Passo Pasasen siirtyminen keskikentän pohjalle rauhoitti ja selkeytti Punaisten pelaamista huomattavasti.

 

Kolme maalia vastustaja onnistui siltikin tekemään, ja esimerkiksi kulmapotkusta syntyneessä 0 - 3 - maalissa pallo olisi pitänyt saada väljemmille vesille helpostikin.

 

Pienen pieni makea jälkimaku siltikin jäi, sillä viisi minuuttia ennen loppua Olli Viitaniemi puski hienosti Ville Leikaksen kulmapotkusta kuparisen rikki.

 

Seuraava harjoitusottelu pelataan sunnuntaina 15.3. klo 20.30, kun vastaan asettuu KJK.

 

Tähdet:

3 - Olli Viitaniemi - taidoista ei nyt keskustella, mutta hieno maali ja on myös aina aidosti kiinnostunut pelaamisesta. Kysyy, jos ei tiedä ja tekee asioita saamansa tiedon perusteella

2 - Ville Leikas - maalisyöttö ja ihan pirteää liikettä

1 - Tomi Rönkkö - kärjessä näkymätön, mutta topparina onnistui hyvin

Hemun raportti

Read 10438 times Last modified on Tuesday, 28 April 2015 11:01