NEW
Sunday, 01 June 2014 00:00

7.5 Elo- KJK

Written by 
Rate this item
(0 votes)

Hemun raportti pelistä.

 

Elo avasi sarjakauden 2014 paikallisderbyllä KJK:ta vastaan keskuskentän patinoituneella tekonurmella. Kokoonpanossa oli parikymmentä nimeä ja sää oli aurinkoinen, joten olo- ja Elosuhteet olivat kunnossa koitosta varten.

Kokoon
panoa oli rukattu muutamaa päivää aiemmin pelattuun KaWe-harjoitusotteluun nähden siten, että alakerrassa oli niin juoksuvoimaa kuin hyvään peruspuolustamiseen pystyviä herrasmiehiä, kun taas yläkerta oli miehitetty vähän vastuuttomimmilla pelaajilla. Konsepti tuntui toimivan huomattavasti paremmin kuin kenraaliharjoituksessa, olipa kentällä myös huomattavasti enemmän liikettä kuin aikaisemmin.

Ensimmäinen puolituntinen mentiinkin valkoisten selvässä hallinnassa, pallo pyöri useaan otteeseen vaarallisesti Kerhon boxissa. Maaliviivaa lähemmäs ei kuitenkaan päästy ennen kuin Pekka Pentikäinen vapautti älykkääksikin luonnehditulla nostolla Tomi Räsäsen tekemään kauden avausmaalin. Loppujakso taidettiin lähinnä varmistella johtoasemaa, eikä KJK päässyt hätistelemään pahemmin Jere Turusen vartioimaa maalia. Kerran tosin toppari Pasanen joutui taklaamaan vastustajaa tavalla, josta Roy Keanekin olisi ollut kauhuissaan. Tilanteesta onneksi Passolle vain keltainen kortti ja rikotulle vastustajalle lähinnä henkisiä ruhjeita.

Toiselle puoliajalle ei juuri muutoksia tehty, siksi hyvin peli oli ensimmäisellä jaksolla kulki.

Jakso lähtikin käyntiin hyvin, mutta kun vajaa kymppi oli pelattu, lähti pallonmenetyksestä KJK:n vastahyökkäys, jonka aikana pallo pelattiin rangaistusalueella Oskari Vilpposen käteen. Tästä seuranneesta rangaistuspotkusta KJK:n Miika Kuikka tasoitti lukemat 1-1:n.

Elo ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan jatkoi omaa, hyvää peliään. Maaleja ei kuitenkaan nähty enempää, vaikka esimerkiksi Ilmari Pentikäinen laukoi läheltä maalivahdin ja tolpan kautta ohi.

Tuloksena 1-1 oli ehkä hienoinen pettymys, mutta tässä tilanteessa on nähtävä tuloksen yli: peli oli monta kertaluokkaa parempaa kuin muutamassa edellisessä ottelussa, ja myös yksilötasolla jokainen kentälläkävijä onnistui omassa osuudessaan hyvin. Lisäksi nähdynlaisella esityksellä voi odottaa lisää onnistumisia jatkossa.

Jaa, että tähtiä...

3 - Ville Hiltunen - onnistui hyvin pelaamalla huolellisen peruspelin
2 - El Hernando Kujanen - on löytänyt paikkansa keskustan pohjalla (jos vain Passo päästää sinne)
1 - Pekka ja Jani P. - molemmat ovat kovia uhoamaan ja tällä kertaa myös lunastivat uhoamisensa

Erityismaininta myös sille innokkaalle toimihenkilölle, joka kernaasti supatteli valmentajalle läpi ottelun, notta kuinka sitä jalakapalloa oikein pelataan. Onneksi siitäkin tehtiin loppu ja laitettiin mies lopussa kentälle. Ja se turkanen vielä pelasi varsin mallikkaasti.

Read 9419 times Last modified on Sunday, 01 June 2014 10:46