NEW
Sunday, 23 March 2014 00:00

12.3.2014 Tou - ELO 1-4

Written by 
Rate this item
(0 votes)
ToU! sanoi Homer Simpson - otteita Hemun päiväkirjasta:

Maaliskuu alkoi Elolla harjoitusottelun merkeissä, kun lauantaina 1.3. vastaan asteli sarjaporrasta ylempänä majaileva Toivalan Urheilijat. Punapaidat pääsivät nauttimaan isojen poikien olosuhteista, kun vastustaja oli hommannut kopit SS Areenan uumenista. Olosuhteet antoivatkin mahdollisuuden pitää hyvä ottelupalaveri, jossa käytiin läpi asioita, joita opittiin viikon takaisesta Iisalmen toivioretkestä. Avauskokoonpanokin oli muuttunut Iisalmesta paljonkin, ja ensimmäinen jakso lähdettiinkin pelaamaan keskuspuolustuksen ja keskikentän osalta tutulla ryhmityksellä. Uusista pelaajista tällä kertaa tulikasteensa sai Topias Tuovinen, joka rehki oikeana laitalinkkinä kelpo ottelun. Ennen ottelua sovittiin, että alku pelataan varman päälle pelaamalla pitkää palloa välttäen alakerrassa turhat riskit. Tätä nk. Mustosen doktriinia toteutettiinkin varsin uskollisesti. Tästä syystä alku näyttikin hieman epä-Elomaiselta ja paikalla ollut yleisömeri varmasti ihmettelikin, mitä on tapahtunut Itkonniemen Evertonin kauniille pallonhallintapelille. Tätä kuvaa myös jakson puolivälissä vaihtoon tulleen Tomi Räsäsen vaikutelma siitä, notta hän oli keskikentällä toteuttanut lähinnä tennisverkon virkaa. Alku saatiinkin pidettyä tasaisena, ja pelaaminen alkoi siirtyä kuplahallin pintaa hiveleväksi. Peliä yritettiin tässä vaiheessa lähinnä vasemman laidan kautta, mistä aika ajoin saatiinkin tilanteen tynkää aikaiseksi hyvin yhteen pelanneen nelikon Pekka Pentikäinen - Santtu Alastalo - Roope Rytsy - Oskari Vilpponen ansiosta. Painopistettä täytyisi pystyä kuitenkin muuttamaan enemmän, sillä ensimmäiset puoli tuntia oikeaan laitaan saatiin vain muutama yksittäinen pallo. Tämän korjaamiseksi tullaan tietysti paneutumaan tulevissa harjoituksissa. Todelliset maalitilanteet olivat molemmilta joukkueilta vähissä, mutta Punanutut osuivat avausjaksolla kertaalleen. Oikealta laidalta tullut vapaapotku siirrettiin keskelle, josta minuuttia aikaisemmin kentälle tullut Jari "Rooney" Roininen tuikkasi pallon pussiin. ToU sai vaarallisimmat paikkansa Elon huolimattomuuden johdosta; pariin otteeseen puolustuksesta lähtenyt avaus meni selin olleelle pelaajalle joista aiheutti vaarallisia tilanteita Janne Vänttisen vartioimalle maalille. Puoliajalle päästiin kuitenkin Elon johtaessa 0 - 1. Toiselle jaksolle tehtiin ryhmitykseen muutoksia, ja periaatteena oli kokeilla pelaajia hieman oudommilla pelipaikoilla. Johtoajatuksena oli, että lopputulos saa olla vaikka 8-1 vastustajalle, kunhan saamme kokeiltua uusia asioita. Passo Pasanen putosi toppariksi saaden parikseen laitapakkina aloittaneen Jani Piiraisen. Matias "Madi" Tuovinen nousi keskikentälle, josta Santtu Alastalo putosi Passon toimiston vt. päälliköksi. Anton Mustonen nostettiin topparin paikalta kärkeen. Oikeaksi laitapuolustajaksi siirtyi Jarkko Voutilainen. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen peli alkoi löytää uomiinsa. Etenkin Pekka Pentikäisen ja Anton Mustosen yhteispeli kärjessä oli ajoittain silmiä hivelevää. Peli kulki myös kokonaisvaltaisemmin molempien laitojen kautta. Elo jatkoi maalintekoa, kun Jarkko Voutilainen kiitti peliajasta ja pussitti irtopallosta lukemat 0-2:n. Allekirjoittanut oli tässä vaiheessa hoitamassa avustavan erotuomarin tehtäviä, joten maalin rakentelu jäi vähän huonolle huomiolle (ehkä asianosaiset voivat tähän kertoa oman versionsa tapahtumista). Joitakin minuutteja tästä, ja taululla komeili jo 0-3 Anton Mustosen laukoessa rangaistuspotkun sisään. Rankkari tuli tilanteesta, jossa Anton kaadettiin sääntöjen vastaisesti. ToU ei jäänyt aivan osattomaksi maalitilanteista, ja Vänttisen varma torjuntatyöskentely sekä umpisurkea viimeistely piti ToU:n maalisarakkeen nollilla. Pari kertaa punaisten puolustus lopetti pelaamisen huudellen paitsiota, mutta lippu ei kuitenkaan ollut noussut. Lienee sanomattakin selvää, että tämä aiheutti savun nousemista valmennusjohdon korvista. Tilanteet täytyisi muistaa pelata vihellykseen asti. Nämä olivat kuitenkin lähinnä kauneuspilkkuja hienon ottelun kasvoissa, sillä ottelu päättyi lopulta Elon voittoon 0 - 4 Antonin tehtyä iltapäivän toisen maalinsa maannuoliaisella oikeaan alanurkkaan. Tässä vaiheessa talvea Elo on pelannut viisi ottelua, joissa on saatu harjoiteltua asioita tulevaa kesää varten. Joka ottelu on tarjonnut niin hyvää kuin kritiikin aiheita, samoin kuin uusia onnistujia. Tältä pohjalta on hyvä ottaa viimeinen parin kuukauden rypistys ennen sarjan alkua. Tulemme vielä pelaamaan 2-3 harjoitusottelua ennen sarjakautta, joista yksi varmistui eilen ToU:n pyytäessä meitä heidän vieraakseen Tanhulan hienolle tekonurmelle. Ottelun tähdet: 3 - Jani Piirainen - paransi viikon takaisesta peliään kuin se kuuluisa sika juoksuaan. Onnistui niin pakkina kuin topparina. 2 - Jarkko Voutilainen - osoitti olevansa peliajan arvoinen, vaikkei ole työkiireiden takia päässyt juuri harjoittelemaan. Hyvän peruspelin pakkina kruunasi maali. 1 - Arto ja Anton - täyttivät velvoitteensa niin kentällä kuin avustavana erotuomarina, kun yksi tuomareista oli estynyt tulemaan paikalle. (Heilui siellä linjalla joku kolmaskin, mutta historia on jo armollisesti unohtanut hänet)
Read 9358 times Last modified on Sunday, 23 March 2014 14:55