NEW
Friday, 26 May 2017 20:24

NP-H - Elo 0-3

Written by 
Rate this item
(0 votes)

Elo kohtasi eilen sarjanousijan Nilsiässä, jossa Elon pelaajat saivat tämän kesän ensikosketukset nurmikenttään. Olosuhteet olivat kunnossa ja paikalle saapunut yleisö pääsi todistamaan punapaitojen näytöstä. Pallo kulki hyvin mieheltä toiselle ja siinä ohessa Elo nakutti voittoon riittävät osumat. Kotiintuomisina makiat kolme pistettä!


Ottelu alkoi hieman varovaisesti ja tunnustelevasti kummankin joukkueen osalta. Alun varovaisuuden jälkeen Elo otti pallonhallinnan ja ei kauaakaan, kun pallo löytyi jo Nilsiän maalista. Joni Parkkila kävi laittamassa tyylikkäästi Toni Tiilikaisen keskityspallon ylänurkkaan, mutta tilanne liputettiin lopulta yllättäen paitsioksi. Jopa alimpana pelaajana ollut Nilsiän toppari ihmetteli liputusta.


Liputuksen jälkeen peli jatkui Elon komennossa, mutta sitten tapahtui jotain hyvin odottamatonta. Laitapakintontilla häärinyt Robert Rytsy sai Nilsiän pelaajan polvesta päähänsä ja menetti tajuntansa. Peli oli pitkään seis ennen kuin hoiperteleva Rytsy saatiin talutettua kentältä pois. Rytsyn seuraava yö menikin KYSin osastolla tarkkailussa. Nyt Rytsy on onneksi päästetty jo kotia. Tilanteesta selvittiin onneksi ilman suurempia vammoja.


Rytsyn dramaattinen loukkaantuminen kuitenkin lamaannutti hetkellisesti Elon pelin. Muutaman täsmävaihdon jälkeen peli alkoi jälleen pyörimään punapaitojen tahtiin ja lopulta ensimmäinen hyväksytty maalikin näki päivänvalonsa. Tero Taipale ja Joni Kröger pelasivat pallon hienon syöttöruletin jälkeen Nilsiän puolustuslinjassa vapaana olleelle Roni Vuorelle. Nopea rytminmuutos ja Vuori pommitti pallon Nilsiän maalivahdin selän taakse.


Elo sai eiliseen otteluun apuvoimia AC Barcalta. Mukaan lähtivät Joni Venäläinen ja Juho Kylliäinen. Kaksikolta erittäin vahva esiintyminen punapaidoissa. Venäläinen pääsi ottelussa myös maalin makuun. Hyviä tehoja Viitosessa tehtaillut Venäläinen laukoi ottelussa 2-0 maalin Elon hyvän pyörityksen päätteeksi. Heidän apuja tullaan kyselemään myös jatkossakin.


Peli kulki hyvin ja toiselle puoliskolle ei tarvinut tehdä muutoksia. Elon puolustus pysyi koko ottelun tiiviinä ja pallo pyöri hyvin pelaajalta toiselle. Sinipaidat pyrkivät rakentamaan pitkillä palloilla hyökkäyksiään, mutta Elon puolustuslinja Tiilikainen, Mustonen, Koskinen ja Kylliäinen napsivat vuorotellen Nilsiäläisten lähettämät pallot.


Elo jatkoi pallon pitämistään ja maalipaikkoja alkoi jälleen siunaantumaan punapaidoille. Ville Leikas tiputti rinnallaan Olli Eskelisen hyvä keskityspallon toisesta aallosta maalille tulleelle Tomi Räsäselle. Nopeasti syntyneestä tilanteesta hämmentynyt Räsänen sijoitti pallon sisäsyrjällään Nilsiän maalin ylärimaan ja maali jäi harmittavasti näkemättä.

Hetkeä myöhemmin Räsänen kuitenkin onnistui maalinteossa. Aki Lappalainen meni antamaan vapaapotkua kulmalipun tuntumasta. Mainio keskityspallo löysi Räsäsen pään ja pallo oli kolmannen kerran Nilsiän maalivahdin selän takana. Tämän enempää maaleja ei ottelussa nähty.


Ottelun aikana maalipaikkoja kehkeytyi monellekin Elon pelaajalle. Yksi erinomaisista maalipaikoista tuli Joni Krögerille, joka ei valitettavasti onnistunut sivaltamaan Juho Kylliäisen keskityspalloa maaliin asti. Erittäin lähellä maalia kävi myös energisesti kärjessä raatanut Juho Huttunen, jonka näyttävä vasemman jalan tulinen volley painui alanurkkaa kohden, mutta Nilsiän maalivahti veti harmittavasti pidemmän korren ja sai torjuttua laukauksen kulmapotkuksi.


Nilsiä ei saanut luotua kovinkaan montaa maalintekopaikkaa ottelun aikana, mutta silloin kuin he pääsivät tonteille niin Elon maalia vartioinut Olli Närhi esti Nilsiäläisten lähentelyt. Mukaan mahtui myös pari aivan huippuluokan koppia. Närhelle hienosti toinen nollapeli putkeen.


Pelin jälkeen Elon pelaajavalmentaja Tero Taipale oli tyytyväinen suojattiensa otteisiin. Taipaleen pitämät harjoitukset alkavat pikkuhiljaa tuottamaan tulosta. Peli kulki valmentajan toiveiden mukaisesti ja tätä draivia pyritään jatkamaan seuraavassa ottelussa, joka käydään jo parin päivän päästä Litmasen tekonurmella. Siellä Elo saa vastaansa uuden tuttavuuden JIPPO/2:n.

Lopulta tyytyväinen Taipale jakoi jokaiselle pelaajalle kolme tähteä!

Read 1716 times
More in this category: « Elo - KuPS/2 2-0